Kohtaamisia ja liiketoimintaa

Savilahden lähes 300 yritystä ja kolmen koulutusasteen kampukset muodostavat tiiviin verkoston, jossa syntyy jatkuvasti TKI-toimintaan, liiketoimintaan ja verkostoitumiseen liittyviä tapahtumia. Lähekkäin toimivat osaajat kohtaavat luontevasti, ja esimerkiksi KPY Novapoliksen tiloissa järjestetään runsaasti kaikille avoimia, matalan kynnyksen verkostoitumistapahtumia.

Yrittäjätapaamisia ja verkostoitumista

KPY Novapoliksen järjestämä Sessions on vakiinnuttanut asemansa Savilahden suurimpana vuosittaisena seminaaritapahtumana. Brändiseminaarista kasvanut yritystapahtuma kokoaa Savilahteen osaajia eri puolilta Suomea keskustelemaan myynnistä, organisaatiokulttuurista ja voittamisesta.

Savilahden alueella järjestetään paljon myös muunlaisia yritystapahtumia – liikunta- ja tapahtumakeskus Luolan moneksi muuntuvissa tiloissa on järjestetty viime vuosien aikana onnistuneesti erilaisia messuja, yrittäjägaaloja sekä pikkujouluja.

TKI-toimintaa ja korkeatasoista tiedettä

Savilahdessa samalla alueella toimivat yritykset ja oppilaitokset avaavat luontevia mahdollisuuksia TKI-toiminnan edistämiseen. Esimerkiksi Savonia-ammattikorkeakoulun TKI-volyymi on huomattava. Tapahtumien näkökulmasta Savonian vuosikertomuksen mukaan Savilahden kampuksen Kampussydämessä järjestettiin vuonna 2025 jopa 121 tapahtumaa – mukana on myös erilaisia TKI-tapahtumia yhteistyössä yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa.

Savilahdessa toimiva Itä-Suomen yliopisto järjestää alueella korkeatasoisia konferensseja. Yliopiston vahvat alat – terveys-, lääke- ja luonnontieteet sekä niitä tukevat yhteiskunta- ja kauppatieteet – tuovat Savilahteen kansainvälistä huippuosaamista.

Kaupunginosa testialustana

Savilahden monipuolinen toimijajoukko ja jatkuvasti kehittyvä kaupunkiympäristö tekevät alueesta kiinnostavan testialustan uusille ratkaisuille. Syyskuussa 2026 järjestetty Suojaan 2026 -harjoitus osoitti alueen mittakaavan ja yhteistyökyvyn kokoamalla Savilahteen yli 2 000 osallistujaa.

Harjoitus toi Savilahdelle kansainvälistä huomiota. Kokoluokaltaan vastaavaa väestönsuojeluharjoitusta ei ollut järjestetty Suomessa vuosikymmeniin. Savilahdelle ominaiset vahvuudet – monitoimijainen yhteistyö ja monipuoliset tilat – olivat keskeisessä roolissa, ja päänäyttämönä toimi Luola, jota pidetään yhtenä Euroopan moderneimmista kaksoiskäyttöväestönsuojista.