Kilpailukykyä erilaisten ihmisten kohtaamisista

Savilahdessa suurimmat työllistäjät ovat Kuopion yliopistollinen sairaala, alueella toimivat oppilaitokset, Prisma sekä Kuopion kaupunki. Näiden lisäksi Savilahdessa toimii useita tutkimuslaitoksia ja yli 200 yritystä.

Savilahdessa sijaitsee siis vahva ja monialainen osaamiskeskittymä, jonka vahvimpia kärkialoja ovat tällä hetkellä terveys-, ympäristö- ja hyvinvointialat, bioala sekä elektroniikka- ja ohjelmistoala. Kuopion kaupungin Yrityspalvelu ja Kuopio Innovation tukevat yritysten kehittymistä yritystoiminnan kaikissa vaiheissa. Kaikki yritykset toimialasta riippumatta ovat meille tärkeitä. Kuopiossa panostetaan yritysystävällisyyteen.

Suurin osa Savilahden yrityksistä on sijoittunut Kuopion Technopolikselle, joka tarjoaa toimitilojen lisäksi laajan tukipalveluvalikoiman. Savilahteen, vain kahden kilometrin päähän Kuopion keskustasta, hyvien liikenneyhteyksien varrelle ja Savilahden rantamaisemien ympärille, kehittyy uusi urbaani kaupunginosa. Samalla Savilahden osaamiskeskittymä kasvaa ja vahvistuu, mikä avaa uusia ovia liiketoiminnalle; Osaamiskeskittymä antaa pohjan monialaiselle yhteistyölle sekä tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnalle. Erilaisten ihmisten ja erilaisen osaamisen kohtaaminen sisältää valtavat mahdollisuudet.

Savilahti tarjoaa tulevaisuudessa yhä paremmat mahdollisuudet tehdä töitä ja yrittää.