Ajankohtaista

Tuleva rakentaminen ei vaaranna lepakoiden oloja Savilahdessa

Laaja lepakkoselvitys on tehty Savisaaressa, Savilahden entisen asevarikon ja Marikon rannan alueella sekä Niuvantien varteen. Selvityksen on laatinut FCG Suunnittelu ja tekniikka lepakkotieteellisen yhdistyksen kartoitusohjeita noudattaen. Kartoitus aloitettiin syksyllä 2015, kun lepakoista oli tehty alueella havaintoja.  Kartoitusta jatkettiin vuoden 2016 aikana.

Kartoituksen perusteella löytyi merkittäviä lepakoiden lisääntymispaikkoja ja tärkeitä ruokailualueita.  Havainnot tehtiin tulevien rakentamisalueiden ulkopuolelle jäävillä alueilla sekä Niuvantien varren rannoilla. Asiantuntijat ovat nyt tutkineet, että lepakoiden lisääntymis- ja levähdysalueita ei ole purettaviksi suunnitelluissa rakennuksissa.

Lepakkolajisto on alueellisesti melko tavanomaista, mutta yksilömäärät ovat suuria. Havaintoja on tehty viiksi- tai isoviiksisiipoista, vesisiipoista, pohjanlepakoista ja korvayököistä. Selvityksen mukaan harvinaisesta lampisiipasta ei ole havaintoja.

Tulosten pohjalta tulevissa suunnitelmissa ja käytännön toteuttamistöissä tullaan huomioimaan lepakkojen lisääntymis- ja levähdysalueet. Siirtymäreitit ja riittävän laajan ruokailualueet lepakoille turvataan.

- Savilahdessa luonto on yksi keskeinen vetovoimatekijä ja pidämme luontoarvoja tärkeinä. Lepakoiden elinalueet ja tulevat rakentamisalueet pystytään hyvin sovittamaan suunnittelulla yhteen, kertoo projektipäällikkö Mari Piipponen.

Savilahti-projektin vastuuhenkilöt ja valvova viranomainen ELY-keskus ovat neuvotelleet kartoituksen riittävyydestä ja tulleet siihen tulokseen, että alueen suunnittelua ja varikkoalueen rakennusten purkutöitä voidaan jatkaa aiemman suunnitelman mukaisesti.

Lisätietoja:

Suunnitelmista ja niiden toteuttamisesta liittyvissä asioissa Savilahti-projektin kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Mari Piipponen, mari.piipponen(at)kuopio.fi, p. 044 718 5413

Rakennusten purkuun liittyvissä asioissa kiinteistökehitysasiantuntija Jouni Tiihonen, jouni.tiihonen(at)kuopio.fi, p. 044 718 5141

ELY-keskus, Antti Lammi, puh. 0295 026 819, antti.lammi(at)ely-keskus.fi

FCG Suunnittelu ja tekniikka, Jari Kärkkäinen, puh. 0500 27 9633, jari.karkkainen(at)fcg.fi