Ajankohtaista

Savilahteen valmistuu valaistu ympäristötaideteos

Savilahteen rakentuvaan Iloharjun kiertoliittymään valmistuu ympäristötaideteos. Teoksen suunnittelee ja toteuttaa kuvanveistäjä-ympäristötaiteilija Jaakko Pernu. Kauden satoa -niminen teos on osa Savilahden valaistus-, taide-, muotoilu- ja kulttuuriohjelmaa eli Valon kaavaa.

Kauden satoa valmistuu Iloharjun kiertoliittymään, joka on osa alueen liikenneratkaisujen uudelleen järjestelyä. Teos hyödyntää materiaalinaan Iloharjun alueelta kaadettua iäkästä mäntyä. Mänty saa taiteen keinoin uuden muodon sijoittuen lähelle alkuperäistä kasvupaikkaansa Iloharjun alueella. Teos tullaan valaisemaan taiteilijan ja valaistussuunnittelijan yhteisen näkemyksen mukaisesti. Teoksen on arvioitu valmistuvan kevään 2022 aikana.

Paju ja muut luonnonmateriaalit taipuvat Jaakko Pernun käsissä näyttäväksi, moniulotteiseksi ja muodoltaan pelkistetyksi kokonaisuudeksi, joka mukautuu ympäristöönsä ja katoaa hiljalleen osaksi luontoa. Pernu on käyttänyt luonnonmateriaaleja teoksissaan jo vuodesta 1988.

Jaakko Pernun mukaan Kauden satoa -teoksen muotokieli ja ajatuksellinen lähtökohta viittaavat mäntyyn. Kiertoliittymään uudelleen pystytetyn männyn kausittainen käpysato tulee koostumaan kahdesta käpymaisesta muodosta niiden mittakaavan ollessa 50-kertainen.

Kaadettuun mäntyyn ja koko Savilahden alueeseen liittyen kerätään kyselyn avulla kuntalaisten, sekä alueen asukkaiden ja toimijoiden muistoja ja näkemyksiä. Kyselyn materiaalia voidaan käyttää alueen monipuolisessa kehitystyössä ja sen avulla Savilahden alueen arkkitehtuuria, taidetta, muotoilua ja valaistusta suunnittelevien asiantuntijoiden on mahdollista saada luovaa pääomaa taiteellisen työskentelynsä tueksi. Savilahti ennen ja nyt -muistelukeruuseen pääsee vastaamaan seuraavasta linkistä: https://asiointi.kuopio.fi/elomake3/lomakkeet/4515/lomake.html. Kysely on julkinen ja kaikille avoin 12.12.2021 saakka.

Kuvanveistäjä ja ympäristötaiteilija Jaakko Pernu (s. 1958) asuu ja työskentelee Kälviällä. Viime vuosina hän on työstänyt julkisia teoksia myös Keski-Euroopassa sekä Kanadassa. Pernun ympäristötaideteokset ovat useimmiten suurikokokoisia, ihmisen ja luonnon vuorovaikutussuhteita kuvaavia.

Kuva teosluonnoksesta:

tiedote_2021_kauden_satoa_kuva_luonnoksesta_web.jpg

Lisätietoja:                                                      

Frei Zimmer Oy / taidekoordinaattori Heini Orell, p. 044 971 5158, heini.orell(at)freizimmer.fi

Kuopion kaupunki / rakentamiskoordinaattori Eija Hartikainen, p. 044 718 5721, eija.hartikainen(at)kuopio.fi

---

Savilahden Valon kaava – alueen luova yhtälö on kokonaisajatus valosta kaikkialla Savilahdessa. Valon tematiikka välittyy paitsi taiteessa myös alueen nimistössä, muotoilussa, valaistuksessa ja luonnonvalon hyödyntämisessä. Savilahti-projekti noudattaa prosenttiperiaatetta eli määrätty osuus kiinteistöjen uudis- ja saneerausrakentamisen kustannuksista kohdistetaan julkisen taiteen toteutuksiin. Lisätietoa: www.savilahti.com/valon-kaava.