Ajankohtaista

Savilahdessa asevarikon alueella valmistelutyöt alkuun

Kuopion vahvaan kasvuun tähtäävän Savilahden uuden asunto- ja työpaikka-alueen valmistelutyöt ovat alkamassa. Savilahden alueella sijaitsevalle entisen asevarikon alueelle sekä Marikon rannan alueelle on ollut suunnitteilla laaja puuston valmennus eli harvennustyö sekä huonokuntoisten rakennusten purkutöitä. Puuston valmennuksella ja vanhojen rakennusten purkamisella pohjustetaan Kuopion kärkihankkeen tulevaa rakentamista.

Kuopion kaupunki ja ELY-keskus ovat neuvotelleet Savilahden alueen puuston valmennukseen ja huonokuntoisten rakennusten poistoon liittyvistä suunnitelmista.

Puolustusvoimilta kaupungille siirtyneeltä varikkoalueelta on tehty luonto- ja lepakkoselvitykset sekä rakennusten inventoinnit. Selvitysten tulokset on huomioitu varikkoalueen puuston valmennus- ja rakennusten purkusuunnitelmissa. Pohjois-Savon ELY-keskus on valvovana viranomaisena todennut selvitykset riittäviksi, joten varikkoalueelle suunnitellut puiden poistot ja rakennusten purkutyöt voidaan aloittaa tänä syksynä.  Sitä ennen kuitenkin vielä ulkopuolinen asiantuntija tutkii, ettei lepakoiden lisääntymis- ja levähdysalueita ole purettaviksi suunnitelluissa rakennuksissa eikä poistettaviksi suunnitelluissa puissa.

Marikon rannan alueella on tehty kesän aikana uusia havaintoja lepakoista ja todennäköisiä havaintoja mm. harvinaisesta lepakkolajista lampisiipasta. Neuvottelussa todettiin, että uudet lepakkohavainnot vaikuttavat töiden etenemiseen Savilahdessa siten, että Marikon rannan puolelle suunniteltuihin puuston valmennustoimiin ei ryhdytä tänä syksynä, ennen kuin alueella on tehty asianmukaiset lepakkoselvitykset.

Lisäksi neuvottelussa sovittiin, että kesällä 2016 tullaan tekemään laajempi lepakkoselvitys Savilahden – Neulalahden alueelle. Tulosten pohjalta tulevissa suunnitelmissa ja käytännön toteuttamistöissä tullaan huomioimaan lepakkojen lisääntymis- ja levähdysalueiden mahdollinen olemassaolo alueella. 
- Savilahdessa luonto on yksi keskeinen vetovoimatekijä ja pidämme luontoarvoja tärkeinä, kertoo projektijohtaja Antti Niskanen.

Lisätietoja:
Suunnitelmista ja niiden toteuttamisesta liittyvissä asioissa Savilahti-projektin kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Mari Piipponen, mari.piipponen(at)kuopio.fi, p. 044 718 5413
Puuston valmennukseen liittyvissä asioissa Kaupunginmetsänhoitaja Seppo Jauhiainen, seppo.jauhiainen(at)kuopio.fi, p.0400 577 330
Rakennusten purkuun liittyvissä asioissa Kiinteistökehitysasiantuntija Jouni Tiihonen, jouni.tiihonen(at)kuopio.fi, p. 044 718 5141