Ajankohtaista

Pulssi-taideteoksesta Savilahden sykkivä sydän

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskuksen edustalle toteutuu julkinen valotaideteos, jonka suunnittelevat mediataiteilija Pasi Rauhala ja kuvataiteilija Jaakko Niemelä. Teos syntyy taiteilijoiden yhdessä suunnitteleman Pulssi-nimisen ideakonseptin pohjalta. Valmistuessaan teos on yksi Savilahden uuden kaupunginosan maamerkkimäisistä valotaide- ja muotoilutoteutuksista.

Pulssi valikoitui jatkosuunnitteluvaiheeseen kahdesta Niemelän ja Rauhalan luonnostelemasta ideakonseptista. Valintaan osallistuivat Valon kaavan laajennettu prosenttitaidetyöryhmä, Kuopion kaupungin kaupunkikuvatyöryhmä ja kaupunkisuunnitteluryhmä. Luonteeltaan tunnistettavan ja aikaa kestävän teoksen nähtiin kiinnittyvän luontevasti osaksi Savilahden kaupunkikuvallista ”valon kaupunginosan” imagoa.

Ideakonseptivaiheen suunnittelutyöstä on tunnistettavissa liikunta- ja tapahtumakeskuksen tehtävä toiminnallisena rakennuksena. Teoksen veistosmaisessa osassa toistuva peilimäinen ympyrä muoto viittaa mm. liikkeeseen, pelaamiseen ja palloihin. Valaistuksen keinoin kallioon tullaan luomaan lisäksi vaihtelevia kuvioita. Valaistuksen ja peilimäisten ympyrämuotojen kohdatessa kalliopinta ikään kuin sykkii teosta kauempaa Savilahdesta katsottaessa.

Pulssi on interaktiivinen teos, jossa valon liike on tärkeässä roolissa. Pulssin voi yhdistää moniin asioihin, mutta me teosta suunnitellessamme liitimme sen liikkeeseen ja liikuntaan. Paikkana suuri kallioseinä oli kiinnostava lähtökohta teokselle, taustoittaa taiteilija Jaakko Niemelä taiteellisen suunnittelutyön lähtökohtia.

Konseptivaiheessa Pulssin on suunniteltu tarjoavan myös paikan valotaideteoksen ja kokijan väliselle vuoropuhelulle: keskuksen pääsisäänkäynnin läheisyyteen maahan projisoidaan gobo-valaisimella pyöreä alue, jonka sisällä anturit rekisteröivät ihmisten liikettä. Liikkeen vaihtelut välittyvät kalliopinnan rajatulla alueella valaistuksen muutoksina, minkä kautta käyttäjä pääsee hetkellisesti osaksi teosta. Moniaistillisuus ja liikkeeseen kutsuva teoksen osa kannustavat alueen asukkaita ja toimijoita tutkimaan paikkatilaa taiteen keinoin uudella tavalla.

Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus on osa laajempaa Savilahden aluekehittämishanketta. Monitoimikeskus tulee kohottamaan Vanhan Varikon alueen Savilahden toiminnalliseksi keskukseksi, jossa liike, alueelliset ja kansainväliset toiminnot sekä tapahtumat kohtaavat tulevaisuudessa. Keskus toimii myös alueen yhteiskäyttöisenä väestönsuojana.

Liikunta- ja tapahtumakeskuksen rakentaminen käynnistyy suunnitellusti kesän 2021 aikana ja hankkeen on määrä valmistua kesän 2023 lopulla. Taideteos valmistuu hankeaikataulun mukaisesti vuoden 2023 aikana.

---

Kuvataiteilija Jaakko Niemelän (s. 1959) teoksissa keskeisiä elementtejä ovat erilaiset rakenteet, valo ja varjot sekä videoanimaatiot. Julkisia taideteoksia hän toteuttanut aiemmin mm. Kirkkohallituksen kappeliin Helsingissä ja presidentin virka-asuntoon Mäntyniemessä yhdessä kuvavanveistäjän, vaimonsa Helena Hietasen kanssa. Niemelä on saanut valtion kuvataidepalkinnon 2005. Viime vuosina Niemelän teosten aiheista ovat välittyneet henkilökohtaiset kokemukset, erilaisten rakenteiden hajoaminen sekä meri tematiikkana.
jaakkoniemela.com / hietanenniemela.com

Mediataiteilija Pasi Rauhalan (1978) teoksissa tunnusomaista on tilallisuus ja vuorovaikutus katsojan kanssa erilaisin sensorein ja teknologiaa hyödyntäen. Julkisia taideteoksia hän on toteuttanut aiemmin mm. Helsingin Kalasatamaan ja Outokummun kaupungille Kummun koululle (yhdessä Petri Eskelisen kanssa). Rauhala on toiminut presidentti Mauno Koiviston hautamuistomerkki -kilpailun tuomariston taiteilijajäsenenä. Viime aikoina Rauhalan teosten materiaaleina ovat toimineet valo, tekoäly, lisätty todellisuus, tila, video, valokuva, installaatio ja performanssi.
www.pasirauhala.fi / @pasirauhala

 

Lisätietoja:
Kuopion Tilapalvelut / rakennuttaja Marko Väätäinen, p. 044 718 5686, marko.vaatainen(at)kuopio.fi

Frei Zimmer Oy / Valon kaavan koordinointi, Heini Orell, p. 044 971 5158, heini.orell(at)freizimmer.fi

Kuopion kaupunki / rakentamiskoordinaattori Eija Hartikainen, p. 044 718 5721, eija.hartikainen(at)kuopio.fi

 

Savilahden Valon kaava – alueen luova yhtälö on aluekehityshanketta ohjaava kokonaisajatus valosta kaikkialla Savilahdessa. Valon tematiikka välittyy paitsi taiteessa myös alueen nimistössä, muotoilussa, valaistuksessa ja luonnonvalon hyödyntämisessä. Kuopion Savilahti-projekti noudattaa prosenttiperiaatetta, eli määrätty osuus kiinteistöjen uudis- ja saneerausrakentamisen kustannuksista kohdistetaan julkisen taiteen toteutuksiin.

www.savilahti.com/valon-kaava