Ajankohtaista

Liikennejärjestelyt etenevät Savilahdentien siltatyömaalla

Savilahdentiellä välillä Neulamäentie – Neulaniementie tehdään liikennejärjestelyjä. Uusi silta otetaan käyttöön vaiheittain.

Ensimmäisessä vaiheessa pohjoisen suuntaan menevä ajoneuvoliikenne siirretään kulkemaan uuden sillan kautta viikolla 43. Seuraavalla viikolla 44 siirretään myös etelän suuntaan menevä ajoneuvoliikenne kulkemaan sillalle.

Liikennejärjestelyistä aiheutuu ajoneuvoliikenteen sujuvuudelle jonkin verran haittaa. Merkittävimmät liikennejärjestelytyöt tehdään ruuhka-aikojen ulkopuolella.

Järjestelyillä ei ole merkittäviä vaikutuksia kävelyyn, pyöräilyyn tai joukkoliikenteelle.

Tämän siltapaikan ympäristön rakentamistyöt jatkuvat pakkasiin saakka, jolloin työt pääosin keskeytetään. Työt jatkuvat keväällä 2021 pintarakenteiden asennustöillä.

Pahoittelemme töistä aiheutuvia häiriöitä. Pyydämme alueella liikkuvia tarkkaavaisuuteen ja nopeusrajoitusten noudattamiseen työkohteen läheisyydessä.

Katso karttakuva

 

Lisätietoja:

Kuopion kaupunki / rakennuttaja Petri Pucilowski, p. 044 718 5654, petri.pucilowski(at)kuopio.fi