Ajankohtaista

Greetings from Slush

Kansainvälinen kasvuyritys-, innovaatio- ja sijoittajatapahtuma Slush keräsi Helsingin Messukeskukseen lähes 20 000 osallistujaa jopa sadasta eri maasta.

Avajaiset olivat upea show. Elektroninen musiikki soi, valot välkkyivät ja lavan edusta oli tupaten täynnä innostuneita ihmisiä. Avajaisten yllätyspuhujana nähtiin presidentti Sauli Niinistö. Tapahtumassa vierailivat myös Britannian prinssi William ja Ruotsin prinssi Daniel.

Vaikka Slushissa on ensisijaisesti kyseessä startup-yritysten ja sijoittajien kohtaamisesta, nousee ohessa esiin myös merkittäviä teemoja. Tänä vuonna yksi keskeisistä teemoista oli kestävä kehitys, jonka myös tapahtuman pääpuhuja Al Gore nosti esille puheenvuorossaan. Bisneksellään maailmasta voi tehdä paremman paikan.

Slush on vaikuttanut monien suomalaisten startup-menestystarinoiden syntyyn. Myös Kuopiosta oli mukana bussillinen startup-yrityksiä etsimässä uusia kontakteja, hankkimassa rahoitusta ja asiakkaita. Ennalta sovitut tapaamiset ovat osa Slushia, mutta aina tapahtuu myös runsaasti odottamattomia kohtaamisia, jotka voivat johtaa vaikka mihin. Kurkkaa täältä kuopiolaiset, Slushissa mukana olleet startup-yritykset ja muut toimijat.

Tänä vuonna tapahtuman trendejä olivat tekoäly ja analytiikka, mutta tapahtumassa nähtiin myös jotain perin suomalaista. Slush-vierailla oli nimittäin mahdollisuus saunoa tapaamisten lomassa. Ja ehkäpä saunakylässä, paljussa ja porealtaassa tehtiin samalla myös bisnestä! Myös tulevaisuuden ruoka -teema nousi esille ja tarjolla oli mm. sirkkapizzaa.

Tapahtuman runsaasta puhujajoukosta, haastatteluista ja esittelypisteistä jokainen löysi varmasti uusia ideoita ja kontakteja. Koko tapahtuma jätti mielikuvan, jossa jokainen yksityiskohta oli mietitty huolella kierrätystä myöten. Kierrätyspisteitä oli runsaasti ja jokaisen pisteen edessä oli työntekijä neuvomassa, mihin laatikkoon roskat tuli laittaa. Ja koska kierrätimme niin mallikkaasti, kierrätyspiste lupasi, että ”Leonardo Dicaprio would kiss you”.

Kaikki oli innovatiivista ja jokainen pyrki erottumaan omilla vahvuuksillaan. ”Nothing normal ever changed a damn thing”, kuten Slushin mainoslause kertoo. So chase your dreams!